Heureka

Heureka, suomalainen tiedekeskus

Yleistä Heurekasta

Tiedekeskus Heureka on elävä näyttelykeskus kaikenikäisille. Heurekassa tutustutaan tieteeseen ja teknologiaan hauskalla tavalla itse tehden ja kokeillen. Päänäyttelyn lisäksi esillä on aina vaihtuvia näyttelyitä eri aiheista. Kesäisin on avoinna myös ulkonäyttelyalue Tiedepuisto Galilei. Vuorovaikutteisten näyttelyiden ohella kävijät voivat kokea huikeita elämyksiä Heurekan planetaariossa, jossa esitetään pääasiassa tähtitiedeaiheisia planetaarioelokuvia. Kaikki Heurekassa toimii suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä osin myös venäjäksi ja viroksi. Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka avasi ovet yleisölle vuonna 1989, ja on nykyään avoinna ympäri vuoden. Kävijöitä on vuosittain keskimäärin lähes 300 000. Heureka on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista.

Heurekan toiminta-ajatus

– Jaamme oivaltamisen ilon
– Innostamme oppimiseen
– Arvostamme tiedettä

Töihin Heurekaan?

Heurekassa on noin 70 päätoimista työntekijää, joiden osaaminen ulottuu näyttelyiden ja muiden elämystuotteiden ideoinnista, suunnittelusta ja valmistamisesta monipuolisiin asiakaspalvelutehtäviin kuten ryhmäopastuksiin ja kongressipalveluihin. Päätoimisten työntekijöiden ohella Heureka tarvitsee osa-aikaisia työntekijöitä mm. oppaiksi, lipunmyyjiksi ja aulapalveluhenkilöiksi. Heurekalaisia yhdistävät kiinnostus tieteeseen ja tutkimukseen sekä luovuus ja sitoutuminen yhteisiin ydinarvoihin.

Avoimet työpaikat

Vaikka Heurekassa ei juuri nyt olisi avoinna sinulle sopivaa vakinaista työtehtävää, haluamme kuitenkin kuulla lahjakkaista henkilöistä, erityisesti mikäli olet kiinnostunut työskentelemään asiakaspalvelutehtävissä, ja olet esimerkiksi myynti- ja kassakokemusta omaava positiivinen tiimityöntekijä. Voit lähettää avoimen työhakemuksen.

Avoin hakemus

Harjoittelijaksi Heurekaan?

Heureka tarjoaa harjoittelupaikkoja alan opiskelijoille mahdollisuuksiensa mukaan. Mikäli tarvitset opintoihisi liittyvää harjoittelupaikkaa, lähetä avoin hakemus sähköpostitse osoitteella info@heureka.fi.

Harjoitteluhakemukseen toivomme seuraavat tiedot:

– Harjoittelun luonne
– Harjoittelun pituus ja toivottu ajanjakso
– Oma nimesi
– Sähköpostiosoitteesi

Pyrimme vastaamaan hakemuksiin mahdollisimman pian, vaikka meillä ei olisikaan tarjolla harjoittelupaikkaa.

Kotisivu